Pelasta maailma, pelaa R-Typea
Yksi tämän vuoden uusista hankinnoista on R-Type ja sitä pääsee tietenkin testaamaan tapahtumassa. Peli on sivusta kuvattu avaruusräiskintä ja se julkaistiin vuonna 1987. R-Typessa ohjataan R-9 avaruusalusta ja tarkoituksena on suojella ihmiskuntaa mystisiltä alieneilta. Pelastuuko ihmiskunta tuholta vai ei? Tämä on VGD:n kävijöistä kiinni!
Suositun pelisarjan ensimmäinen
R-Type koostuu useista eri kentistä, joiden lopussa odottaa huomattavasti vaikeampi päävihollinen. Ennen päävihua pelaajan täytyy kuitenkin ohjata itsensä turvallisesti perille ja tuhota aluksen asearsenaalilla iso joukko helpompia vastuksia. Haaste tietenkin pahenee kenttä kentältä, mutta onneksi aluksessa on voimakkaampi pääase (vaatii lataamista) ja erilaisia parannuksia, joita saa poimittua mukaan matkan varrelta.
R-Type sai erittäin hyvät arvostelut ilmestyessään ja se julkaistiin (kuten moni muukin arcade-peli) lukuisille eri alustoille. Ja kuten yleensä, käännökset eivät pärjää alkuperäiselle arcade-versiolle. Pelin suosion ansiosta sille tehtiin myös lukuisia jatko-osia (esim. R-Type II) sekä klooneja muiden pelistudioiden toimesta.
Pelivideota VGD:n R-Typestä, jonka lopussa meidän huipputestaajamme tuhoaa aluksensa tahallaan. |
Volumen R-Type -turnaus
Peli löytyy VGD:sta Volumen ständiltä (numero 11), jossa on mahdollista osallistua keskiviikkona R-Type -turnaukseen klo 12-20 välisenä aikana. Oletko omasta mielestäsi paras ikinä SHMUPeissa? Nyt tämä on mahdollista todistaa tulemalla paikalle ja lyömällä isoin tulos tiskiin! Ja mikä hienointa, Volume palkitsee turnauksen parhaat pelaajat.
Lisätietoa Volumen R-Type -turnauksesta ja muista VGD:ssa järjestettävistä turnauksista sekä niiden säännöistä löytyy turnausinfosta. Game on!
Lisätietoa
Teemu Närvä, Projektipäällikkö, Levón-instituutti, Vaasan yliopisto, 0400 817 006, etunimi.sukunimi@uva.fi
Olli Raatikainen, yliopisto-opettaja, Vaasan yliopisto, 029 449 8404, etunimi.sukunimi@uva.fi