Pohjalainen tapahtuman pääyhteistyökumppaniksi

Vaasa Game Days 2015 -tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii Sanomalehti Pohjalainen. Pohjalainen on alueen päälehti, jolla on yli 60 000 lukijaa Pohjanmaalla. 


Kumppanuus alkoi vuonna 2014

Yhteistyö Pohjalaisen kanssa alkoi vuonna 2014 järjestetyssä Pelipäivässä. Tapahtuma onnistui erinomaisesti ja siellä oli arviolta noin 1500 kävijää. Sekä Pohjalainen että tapahtuman järjestäjät olivat halukkaita jatkamaan hyvin toiminutta yhteistyötä, joten kumppanuus saa luonnollisen jatkon tapahtuman muuttaessa nimeään ja kasvaessa kaksipäiväiseksi kokonaisuudeksi.

Pohjalainen

Pohjalainen on perustettu vuonna 1903. Pohjalaisen ydinlevikkialue on Pohjanmaan maakunta. Levikkikeskittymiä on myös Etelä- ja Keski-Pohjanmaan taajamissa. Levikki on  21 161 (LT 2014) ja lukijamäärä  60 000 ( KMT lukija 2014).

Uutisia ympäri vuorokauden tarjoaa pohjalainen.fi.

 

Lisätietoa

Teemu Närvä, Tiedotuspäällikkö, Vaasan Energiainstituutti, 0400 817 006, etunimi.sukunimi@vei.fi
Olli Raatikainen, yliopisto-opettaja, Vaasan yliopisto, 029 449 8404, etunimi.sukunimi@uva.fi